Hollolan 39. kotiseutukirja ilmestyy syksyllä 2025, kirjoituksia kaivataan
Hollolan Kotiseutuyhdistys ry julkaisee jälleen uuden Hollolan kotiseutukirjan marraskuussa 2025. Kotiseutuyhdistys viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlaa, joten juhlavuonna on hienoa julkistaa jo 39. kotiseutukirja.
Tulevaan kirjaan kaivataan lisää Hollolaa ja Hämeenkoskea sivuavia kirjoituksia. Hollolan ja Hämeenkosken asiat, historia ja nykyisyys, ihmiset ja persoonat kiinnostavat lukijoita niin Hollolassa kuin Hämeenkoskella, siitä todistaa kotiseutukirjan useampaan sataan kappaleeseen vuosittain kohoava myyntimäärä.
Ensimmäinen työmme on kerätä artikkeleita uuteen kotiseutukirjaan. Toivomme kesän alkuun mennessä yhteydenottoja ja tietoa siitä, jos aiot kirjoittaa. Osaamme siten arvioida kirjaan tulevien kirjoitusten määrää. Kirjoitukset tulisi olla valmiina elokuun loppuun mennessä. Syyskuun alussa alamme valmistella kirjaa taittoa ja painoa varten.
Otamme ilolla vastaan eri pituisia kirjoituksia ja tarvittaessa autamme kirjoituksien kanssa. Tekstin ei tarvitse olla loppuun asti hiottu, vaan kirjatoimikunta voi tarvittaessa muokata kirjoituksen lopulliseen muotoonsa. Lähetämme muokatun tekstin tietysti vielä kirjoittajalle hyväksyttäväksi. Hyvä kuva ja siihen liittyvä lyhytkin kirjoitus on tervetullut. Kirjoituksiin liitettävien kuvien olisi hyvä olla mielellään alkuperäisiä tai alkuperäisistä skannattuja ja laadultaan hyviä. Kirjassa käytettävien kuvien määrä tarkentuu kuvien laadun ja taiton edetessä. Alkuperäiset kuvat palautamme takaisin.
Olemme käytettävissäsi, jos haluat keskustella kirjoituksesi aiheesta tai muusta siihen liittyvästä. Kotiseutukirjan toimituskuntaan kuuluvat kirjaan lukuisina vuosina kirjoittanut Juha Mattila, kirjan taittaja Jyrki Vattulainen sekä Hollolan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Anni Salila, sihteeri Kaija Manninen sekä hallituksen jäsenet Matti Siirola ja Kaisa Kärkkäinen.
Hollolan kotiseutukirjan julkaiseminen vuosittain on tärkeää kotiseututyötä sekä paikallishistorian vaalimista ja tallentamista seuraaville sukupolville. Kirjalla on myös taloudellista merkitystä Hollolan Kotiseutuyhdistyksen tärkeässä työssä kotiseudun kulttuurin ja historiallisten rakennusten säilyttämisen puolesta.
Kirjoitukset ja mahdolliset kuvat voi lähettää sähköpostiosoitteeseen: yhdistys(at)hollolankotiseutuyhdistys.fi.
Toivottavasti tartut esittämäämme kirjoitushaasteeseen!
Yhteyshenkilö
Juha Mattila
Puh 040 520 8240
juhatee.mattila@gmail.com