Koronaepidemian vaikutus Hollolan talomuseoalueen toimintaan kesällä 2020

Anni Salila9.5.2020Kommentoi

Vallitsevan koronaepidemian vuoksi Hollolan kotiseutuyhdistys ry:n johtokunta on päättänyt siirtää Hollolan talomuseoalueen avaamista tulevana kesänä sekä peruuttaa osan kesän tapahtumista.

Alkuperäisen ohjelman mukaan Hollolan talomuseoalueen sekä esinemuseon piti olla avoinna tulevan kesänä 13.6.-23.8.2020. Koronatilanteen vuoksi Hollolan kotiseutuyhdistyksen johtokunta on päättänyt perua talomuseoalueen talkoot 16.5.2020 sekä pitää talomuseoalueen suljettuna ainakin kesäkuun 2020 loppuun asti. Heinäkuun ja elokuun aukioloajoista tiedotamme erikseen. Lisäksi suunnitellut Puulusikkapäivä 6.6.2020 sekä Luonnonkukanpäivän kasviopastuskierros 14.6.2020 on peruttu. Hollolan sahtimestaruuskilpailut järjestetään poikkeusjärjestelyin alkuperäisen aikataulun mukaan Hollolan talomuseoalueella 13.6.2020 klo 10.

Toivomme, että voimme avata talomuseoalueen ovet taas pian yleisölle. Talomuseoalueen ollessa suljettuna, museolla voi vierailla virtuaalisesti. Virtuaalikierrokselle sinut vie Hollolain Reppu.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *