Hollolan kotiseutukirja XXXIV, ”Ei onni tu ettien, se tuli eläe.”

Anni7.12.2020

Uusi Hollolan kotiseutukirja XXXIV on julkaistu marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Uusi kirja on järjestyksessään jo 34. Hollolan kotiseutukirja. Kirjasta tuli tänä vuonna historian paksuimpia, sivuja kirjassa on 299. Kirjassa on 21 kirjoitusta ja kirjoittajia on 17. Uuden kirjan on toimittanut tuttuun tapaan kotiseutuneuvos Heikki Mantere.

Uusi Hollolan kotiseutukirja XXXIV – ”Ei onni tu ettien, se tuli eläe.”
Katsaus kirjan sisältöön

Lopuillaan oleva vuosi on Juho Kusti Paasikiven syntymän 150-vuotisjuhlavuosi. Anja Hiidenheimo ja Kari Kaivola ovat kirjoittaneet kirjaan jutun Juho Kusti Paasikiven hämäläisistä sukujuurista. Hiidenheimolta on myös kirjotus Hollolan vanhan lainajyvästön historiasta.

Juha Mattila on pitkäaikainen kirjatalkoolainen ja hän tänä vuonna kirjoittanut kirjaan neljä tekstiä. Mattila on kirjoittanut Hollolan keskiaikaisen kivikirkon vaakunoiden ja veistoksien vaiheista kahden kirjoituksen verran. Kaksi muuta kirjoitusta liittyvät sotahistoriaan.

Kotiseutukirjatalkoiden konkari Pauli Helén kirjoittaa Kosken Hl vanhoista kauppiaista ja Hannele Pohjanmies muistelee Hämeenkoskelle kotiutunutta taiteilija Sirkka Seljaa. Sukujuttuja tässä kirjassa edustavat Saara Hakasteen teksti Vesalan Jussilan sukuhistoriasta ja Irma Vilénin laaja sukuselvitys pohjanmaalaislähtöisestä Auri-suvusta. Vesa Kaivola jatkaa uudessa kirjassa juttusarjaa koskelaisista sotilaslentäjistä.

Ensikertalaisina kirjoitustalkoissa ovat mukana Seija-Liisa Pirttilä ja Tuulikki Hartikainen, jotka muistelevat lapsuuden kesiä Kukkilan Takalanrannan kesämökkialueilla. Toimittaja Reijo Nikkinen kertoo sukunsa evakkomuistoista Hollolan Nokkolan Mäkelässä. Helli Punkkinen muistelee retkiä Tiilijärvien mahtavissa maisemissa ja Tapio Strandbergilta on lyhyitä muisteluja, nimikkeellä Kärpäsen kylän poika muistelee.

Hollolan 4H-yhdistyksen toiminnasta on kirjassa kaksi juttua. Hollolan 4H-yhdistyksen entinen toiminnanjohtaja Mervi Jauho on kirjoittanut laajan tekstin yhdistyksen historiasta. 4H-yhdistyksen toiminnan nykyinen vetäjä Teea Sahiluoto kertoo omassa tekstissään, minkälaista 4H toiminta on tämän päivän Hollolassa.

Aikaisemmista kirjoista tuttu Hollolan kunnan entinen sentraalisantra Päivi Rämö ilahduttaa lukijoita pakinalla korona-ajasta. Heikki Mantereelta itseltään on kirjassa kaksi kirjoitusta Hollolasta tiilipitäjänä. Erityisesti Herralan seutu tunnettiin pitkään useista tiilitehtaista.

Merkittävää ja arvokasta kotiseututyötä

Harmillisena asiana kirjan saatesanoissa on Heikki Mantereen ilmoitus: ”Ilmoitan täss lopuks, että tämä vuolen 2020 kotoseutukirja jiä viimeseks toimittamaksein kotoseutukirjaks. On hyvä luopua vaativast tehtävästä hyvis ajoin. Toivottavasti tilalle löytyy innostunnu jatkaja tai jatkajia. Sev verran voin luvata, etten tykkäniän jätä kotoseutukirjaa. Jatkos voin osallistua kirjottajana talkoisiin, jos sopivia aiheit löytyy ja voimia piisaa.”

Hollolan kotiseutuyhdistys osoittaa nöyrimmät kiitokset teille kaikille kirjatalkoisiin osallistuneille kirjoittajille. Erityiskiitos Heikille valtavasta työmäärästä kirjan parissa sekä merkittävästä ja arvokkaasta työstä kotiseutukirjojen parissa vuosikymmenien aikana.

Uutta kotiseutukirjaa voi ostaa Hollolan Vanhalta Kunnantuvalta sekä Hollolan kirjastolta asiointipiste Piipahluksesta niiden aukioloaikoina sekä Hämeenkoskelta Koski-seuran myyntipisteistä. Kirjaa on mahdollista saada myös postitettuna. Kirjatiedustelut yhdistys(at)hollolankotiseutuyhdistys.fi. Näiden lisäksi Hollolan kotiseutuyhdistys ry myy uusinta kirjaa Hollolan Prisman aulassa joulukuussa. Huomioithan epidemiasuositukset tullessasi ostamaan kirjaa. Uuden kotiseutukirjan hinta on 15 €/kpl. Kirja on loistava hankinta, vaikka joululahjaksi sukulaiselle, ystävälle tai itselle.

Antoisia lukuhetkiä kirjan parissa ja mukavaa joulun odotusta.